Se, miten opettaja näkee oppilaan, on kaiken kanssakäymisen perusta. Valikoivasti puhumattomilla lapsilla ja nuorilla on suuri riski siihen, että ennakkokäsitykset muovaavat kuvaa heistä lapsina, koululaisina, oppijoina ja ryhmän jäseninä. Opettajan asenteella on äärimmäisen suuri merkitys sille, millaisena muut lapset näkevät valikoivasti puhumattoman lapsen ja nuoren sekä miten hän itse näkee itsensä.
Oppilaiden osallisuuden tukeminen on yksi inklusiivisen koulun perusperiaatteista. Silti silloin, kun lapsella on tilannekohtainen puhumisen vaikeus osallisuus toteutuu edelleen hyvin heikosti. Saara Viitanen nostaa (2019) pro gradu -tutkielmassaan opettajien erilaisia tapoja nähdä ja suhtautua valikoivasti puhumattomaan lapseen. Se, miten aktiivisena tasavertaisena valikoivasti puhumaton lapsi nähdään, vaikuttaa vahvasti lapsen osallisuuteen. Alla on avattu Viitasen pro gradu- tutkielman pohjalta näitä erilaisia suhtautumistapoja.
Kun opettaja näkee lapsen haasteistaan huolimatta tasavertaisena ja aktiivisena ryhmän jäsenenä, se tukee parhaiten lapsen itsetuntoa ja kasvua. Opettaja näkee, että lapsi haluaa osallistua toimintaan sellaisilla tavoilla, jotka ovat hänelle mahdollisia. Tämä tapa tukee parhaiten lapsen oppimista, kasvua ja minäkuvaa. Kun valikoivasti puhumaton lapsi nähdään tavallisena koululaisena (haasteistaan huolimatta), hänen osallisuutensa toteutuu parhaiten.
Opettaja voi nähdä koululaisen periaatteessa aktiivisena toimijana, joka kieltäytyy omasta tahdostaan johtuen osallistumasta tai puhumasta. Valitettavan usein valikoivasti puhumaton lapsi nähdään hankalana lapsena, joka aktiivisesti kieltäytyy toiminnasta. Kun lapsen puhumattomuus nähdään lapsen omana valintana, on vaarana se, ettei lasta auteta riittävästi osallistumaan niillä keinoin, jotka ovat hänelle mahdollisia.
Koululainen voidaan nähdä aktiivisena osallistujana, jolloin huomio voi korostuau hänen kommunikointinsa haasteisiin. Opettajat voivat nähdä että lapsi haluaa puhua, muttei pysty. Lapsi on osittain osallisena ryhmässä ja opettajat ovat yrittävät eri tavoin auttaa lasta osallistamaan, vaikka puheen tuottamisen valikoivuus ja vaikeus tuokin siihen haasteita. Haasteena tässä suhtautumistavassa on se, että huomio keskittyy liikaa lapsen kommunikaation vaikeuksiin ja erilaisuuteen suhteessa muihin lapsiin. Tällöin herkästi unohdetaan se, että lapsi on monelta osin tavallinen lapsi, jolla on myös monia vahvuuksia.
Sivusta seuraava koululainen
Lapsi voidaan nähdä myös passiivisena oppilaana, jota tarvitsee erikseen osallistaa ja ottaa mukaan toimintaan erilaisin keinoin. Opettajat voivat kokea, että jos lapsi saisi itse päättää, hän olisi ennemmin vain sivusta seuraajan roolissa, mutta osallistettaessa hän osallistuu jollakin tapaa toimintaa omalla tavallaan. Haasteena tässä suhtautumistavassa on se, että koulussa ei tutustuta riittävästi lapseen, eikä pohdita keinoja, miten hänet saisi automaattisesti mukaan luokan kaikkeen toimintaan niillä tavoin, jotka ovat hänelle mahdollisia.
Opettajat voivat nähdä oppilaan myös ulkopuolisena, jolloin hänet nähdään ennemmin passiivisena kohteena kuin aktiivisena toimijana. Kun lapsi nähdään ulkopuolisena, hän ei osallistu melkein mihinkään toimintaan.Tämä toimintatapa ei mahdollista lapsen osallisuutta ja voi heikentää monella tavalla lapsen kuvaa itsestään.
Lähteet:
Lähteenä on käytetty Saara Viitasen pro gradu -tutkielmaa (2019) Selektiivinen mutismi ja osallisuus: Opettajien puheessa rakentuneet subjektipositiot ja osallisuuden näkyminen niissä sekä valikoivasti puhumattomien lasten ja nuorten perheiden kokemuksia koulunkäynnistä.