Puhumattoman lapsen vanhemmuus

Puhumattoman lapsen vanhemmuus herättää monenlaisia tunteita

Oman lapsen tai nuoren tilannekohtainen puhumisen vaikeus aiheuttaa monenlaisia vaikeita ja ristiriitaisia tunteita lapsen ja nuoren vanhemmille sekä muille läheisille. Monen vanhemman mielessä voi olla pelko siitä, miten oma lapsi pärjää päiväkodissa, koulussa, kavereiden kanssa ja harrastuksissa ilman puhetta. Saako lapsi kavereita, aletaanko häntä kiusaamaan tai jääkö lapsi yksin? Nämä ovat tavallisia huolia, joita valikoivasti puhuvien lasten ja nuorten vanhemmat usein miettivät. Vanhempi haluaisi suojella lapsiaan ahdistavilta tilanteilta ja samalla olisi päästettävä irti ja koitettava rohkaista lasta ja luottaa, että hän pärjää. Epäonnistuneet lapsen rohkaisuyritykset ja lapsen ahdistuneisuuden lisääntyminen voivat murentaa uskoa siihen, että tilanne voisi mennä seuraavalla kerralla parempaan suuntaan.

Usein erityisesti silloin kun lapsen tilannekohtainen puhumattomuus on vasta alkanut tai sitä on alettu epäillä, voi vanhemman mielen täyttää epävarmuus ja huoli. Saako lapsi riittävää apua ja tukea vaikeuteensa? Osaanko minä tukea riittävän hyvin lastani tämän asian kanssa? Millaista tukea ja apua minä tarvitsen omaan vanhemmuuteeni? Onko minun ympärilläni sellaisia läheisiä, jotka tukevat ja auttavat minua ja meidän perhettämme? Miten huolehdin itse omasta jaksamisestani, että jaksan tukea lastani?

Koska lapsen tilannekohtainen puhumisen vaikeus on suhteellisen harvinaista, ei tuttavapiirissä tai läheisissä välttämättä ole muita vanhempia, joiden lapsilla olisi sama vaikeus. Hoitoon pääseminen voi olla vaikeaa ja sen odottaminen saattaa turhauttaa. Koska lapset, joilla on tilannekohtainen puhumisen vaikeus ovat usein hiljaisia ja näkymättömiä, voi heidän tarpeensa tulla herkästi sivuutetuiksi päiväkodin ja koulun arjessa. Vanhempi voi kokea raskaana tai kiusallisena toimia aina lapsen äänenä opettajille ja hoitajille muistuttaen heitä pitämään puhumattoman lapsen näkökulmaa mielessään.

Lapsen puhumisen vaikeus voi herättää syyllisyyttä

Moni vanhempi voi tuntea myös syyllisyyttä siitä, onko itse aiheuttanut lapsen vaikeuden. Nykyään tiedetään, että tilannekohtaisen puhumisen taustalla on monia tekijöitä, ja siihen tarvitaan aina geneettinen alttius sekä muita altistavia tekijöitä. Vanhempi voi syyttää itseään siitä, jos lapsen puhumisen vaikeus on alkanut esimerkiksi päiväkodin tai koulun aloituksen tai esimerkiksi vanhempien eron yhteydessä: Olisinko voinut tukea lastani paremmin? Miksen ollut enemmän lapseni tukena silloin kuin puhumisen vaikeus alkoi, tai kun se paheni? On kuitenkin tärkeää muistaa, ettei tilannekohtainen puhumisen vaikeus ole vanhempien syytä. Elämässä tapahtuu monia ennustamattomia asioita, joita on mahdotonta kaikkia estää tai ennalta tietää.

On tärkeää, että vanhempi muistaa olevansa yleensä todella tärkeä lapselleen. Itsesyytösten tai jossittelun sijaan olisi tärkeää pohtia päivittäin omia vahvuuksiaan vanhempana: Mikä tekee minusta parhaan vanhemman tälle lapselle? Mitkä ovat minun vahvuuksiani? Mistä kiitän itseäni vanhempana ja mistä olen ylpeä? Mitä lapseni sanoisi, mikä minussa on parasta vanhempana?

Omasta jaksamisesta on tärkeä huolehtia

Kun omalla lapsella on tilannekohtainen puhumisen vaikeus on tärkeää huolehtia omasta jaksamisesta ja omista voimavaroista. Mitkä asiat saavat minut rentoutumaan ja keräämään voimia? Millaisissa hetkissä saan levähtää? Mitkä asiat ja millainen tekeminen antaa minulle voimia. Keneltä voisin pyytää apua? Omista voimavaroista huolehtiminen on edellytys sille, että jaksaa huolehtia myös oman lapsensa tarpeista.

Yksi tapa vahvistaa omaa jaksamistaan on vertaistuen antaminen ja saaminen. Vaikeiden tunteiden ja vanhemmuuteen liittyvien huolien mutta myös ilojen jakaminen toisten vanhempien kanssa antaa voimia ja keventää lapsen puhumattomuuteen liittyviä huolia. Puheeksi ry haluaa tukea vanhempien hyvinvointia ja jaksamista kehittämällä vertaistukea valikoivasti puhumattomien lasten perheille.